Pohjois-Kymen Kasvu

Ajankohtaista
Leader-ryhmien hyväksyntä siirtyy eteenpäin Tulosta
Uutiset
25.07.2007

 

Komission päätöstä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta ei saada vielä heinäkuun aikana. Tämä merkitsee sitä, että Leader-ryhmien hyväksymispäätöksien ajankohtaa (3.8.2007) joudutaan myös siirtämään myöhemmäksi. Päätöksiä ei tultane tekemään ainakaan ennen elokuun puoliväliä. Maa- ja metsätalousministeriö ilmoittaa mahdollisimman pian uudesta Leader-ryhmien hyväksymispäätösten allekirjoituspäivästä.

Toimintaryhmät eivät voi tehdä mitään virallisia päätöksiä ennen Leader-ryhmän hyväksymispäätöstä. Tällaisia päätöksiä ovat mm. hakemusten vastaan ottaminen sekä maaseutuohjelman toimintalinjan 2 toimia koskevat lausunnot (perinnebiotooppi).

 

 


 

 
Toimintaryhmät hyväksyttäneen 3. elokuuta ja hankehaut avataan syksyllä Tulosta
Uutiset
09.07.2007

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma on hyväksytty 20. kesäkuuta EU:n maaseudun kehittämiskomiteassa. Komission hyväksyntää odotellaan heinäkuun lopussa. Suomen Leader-toimintaryhmien (55 kpl) hyväksymispäätökset tehtäneen maa- ja metsätalousministeriössä 3. elokuuta. Samalla julkistetaan myös kunkin toimintaryhmän suuntaa antavat rahoituskehykset koko ohjelmakaudelle.

Eniten rahoituskehyksen suuruuteen vaikuttaa toimintaryhmän alueen asukasluku sekä erityisesti harvaan asuttujen kuntien asukasluku. Rahoituskehyksiä tarkistetaan alas- tai ylöspäin kolmesti ohjelmakauden aikana.

Käytännössä kukin toimintaryhmä päättää itse yritystukien ja hanketukien avaamisesta. Yritystukien haku toimintaryhmien kautta olisi teoriassa mahdollista heti, kun toimintaryhmät on hyväksytty. Hanketukien haku voidaan avata aikaisintaan 17. syyskuuta. Pohjois-Kymen Kasvun hallitus päättää yritystukien ja hanketukien hakujen ajankohdista elokuun lopun kokouksessaan.

Lue lisää...
 
Pohjois-Kymen Kasvun toimisto suljettu 25.6.-3.8.2007 Tulosta
Uutiset
20.06.2007

Pohjois-Kymen Kasvun toimisto on suljettu 25.6.-3.8.2007. Kiireellisissä asioissa voit ottaa yhteyttä Leena Borgiin puh. 040 5178 433 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

Tiedotamme elokuussa Pohjois-Kymen Kasvun hankehaun alkamisesta mm. kotisivuillamme. Alustavan aikataulun mukaan yrityshankkeiden ja kehittämishankkeiden hankehaut avattaneen syys-lokakuun vaihteessa.

Tällä hetkellä odottelemme, että komissio hyväksyy Manner-Suomen maaseutuohjelman, jonka jälkeen maa- ja metsätalousministeriö voi hyväksyä toimintaryhmät ja myöntää niille alustavat rahoituskehykset. Ennen toiminnan käynnistymistä on myös hanketukia koskevat valtioneuvoston asetukset saatava voimaan.

 


 
Maaseutuohjelman yritystukikoulutus 11.6. Korialla Tulosta
Uutiset
30.05.2007

Kaakkois-Suomen TE-keskus ja Pohjois-Kymen Kasvu järjestävät maaseutuohjelman yritystukihakuun liittyvän koulutustilaisuuden maanantaina 11.6.2007 klo 9-15 Pioneeriravintolassa Korialla (Pioneeritie 6).

Lue lisää...
 
Maaseutuohjelman yritystukien haku käynnistyy Tulosta
Uutiset
30.05.2007

Maaseutuohjelman mukaisten yritystukia voi hakea Kaakkois-Suomen TE -keskuksesta 4.6.2007 alkaen. Myöhemmin rahoitusta voi hakea myös alueen toimintaryhmiltä. Yritystukien hakuun liittyvää koulutusta järjestetään Kaakkois-Suomessa seutukunnittain kesäkuun alussa.

Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 11 12 13 14 15 16 17 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 226 - 240 / 252

Mediatiedot