|
Pohjois-Kymen Kasvun hallitus myönsi tukea yhteensä 160 650 euroa kahdelle kehittämishankkeelle ja kahdelle mikroyritykselle syyskuun kokouksessaan. Päätöksentekokoneisto pysyi hyvin vauhdissa mukana, kun MTK Elimäki sai 63 750 euroa Kymenlaakson Lähiruokamessut – toimintamallin luominen –hankkeelleen tapahtuman alusviikolla. Itse Lähiruokamessut järjestettiin viime viikonvaihteessa Elimäellä.
Hankkeen tavoitteena on kehittää Lähiruokamessujen toimintamalli, jolla tiedotetaan kuluttajille elintarvikeketjun toiminnasta, maaseudun pienistä yrityksistä, niiden tavoista tuottaa elintarvikkeita. Lähiruokamessut ovat korkeatasoinen, paikallisten pienyritysten ja järjestöjen voimannäyte, jolla saadaan paikallista, seudullista sekä valtakunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta sekä vahvistetaan nykyaikaista kymenlaaksolaista ruokakulttuuria.
Tapahtumassa kerätään toimijoiden palaute jatkokehittelyä varten. Lisäksi kootaan käsikirja messuja järjestävälle taholle. Hankkeen kustannusarvio on 91 070 euroa.
Hyvinvointikeskus Päiväri –hankkeen esiselvitykseen myönnettiin Pohjois-Kymen Setlementille 35 000 euroa. Hyvinvointikeskus Päivärin esiselvityksessä on tarkoituksena tuottaa kirjallinen selvitys hyvinvointikeskuksesta ja sen toimintaedellytyksistä. Tärkein tehtävä esiselvityksessä on arvioida hyvinvointikeskuksen tarpeellisuus, toimintaedellytykset, kehityskelpoisuus, rahoitusmahdollisuudet ja organisaatiorakenne.
Yhteistyöintegrointi käynnissä oleviin hankkeisiin ja toimintaa sivuaviin suunnitelmiin on keskeistä. Maaseudulla olevat hankkeet kartoitetaan niin ikään. Esiselvitysvaiheessa käytetään perustana jo tehtyjä kyläsuunnitelmia, kartoitetaan kylien toiveet ja tarpeet suhteessa tähän hankkeeseen, luodaan kontaktit kyläyhdistyksiin ja niiden toimihenkilöihin tapaamisten, kyselyjen ym. muodossa. Asukaslähtöisyyttä painotetaan.
Esiselvityshankkeen kustannusarvio on 35 000 euroa.
Lisäksi Pohjois-Kymen Kasvun hallitus käsitteli kaksi yritystukihakemusta. Ideaservice Oy:lle myönnettiin kehittämistukea 10 000 euroa ja käynnistystukea 48 000 euroa. Tukiprosentti on molemmissa tukimuodoissa 50.
Jakeluverkkopalvelut Viholainen Oy sai investointitukea 3 900 euroa. Tukiprosentti investoinnissa on 20. Kaikki em. hanke- ja yritystukihakemukset odottavat vielä Kaakkois-Suomen TE-keskuksen rahoituspäätöstä.
Pohjois-Kymen Kasvun vuoden viimeinen hanketukien haku päättyy 30.10. Yritystuissa on jatkuva haku. Kuluvan vuoden rahoituskehystä on jäljellä 307 392 euroa.
Pohjois-Kymen Kasvu on tähän mennessä sitonut myöntövaltuuttaan 1,551 miljoonaa euroa. Varoja on jäljellä vielä 2,655 miljoonaa euroa. Ohjelmakauden viimeiset hankerahat ovat jaossa vuonna 2013.
|