Pohjois-Kymen Kasvu

Ajankohtaista
Päättyneitä hankkeita muistettiin kunniakirjoin Tulosta
Uutiset
09.05.2011

Pohjois-Kymen Kasvun kevätkokouksessa täydennettiin hallitusta. Hallituksen jäsenyydestä eronneen Esa Vigrenin tilalle valittiin Marko Kivioja. Kouvolalaisen Kiviojan tilalle hallituksen varajäseneksi valittiin Leena Nakko Kouvolasta.

Kokous oli Aitomäen nuorisoseuran seurantalossa 2. toukokuuta. Taloa on peruskorjattu viime ohjelmakaudella Pohjois-Kymen Kasvun osarahoituksella ja aktiivisen talkooväen voimin.

Kevätkokouksessa kerrattiin edellisvuoden toimintaa. Viime vuoden vuosikertomuksen helmenä on Kylätalo-kyläsihteerihankkeessa valmistunut Kouvolan kylät esittäytyvät –kirjanen. Siinä 42 kylää on laatinut omannäköisensä kyläesitteen/kyläsuunnitelman. Vastaavanlainen teos on valmisteilla parhaillaan Iitissä.

Viime vuonna Pohjois-Kymen Kasvun kautta rahoitettiin viisi hanketta ja yksi yritystuki. Tukea sidottiin yhteensä 239 230 euroa.

Lue lisää...
 
Yhä useamman suomalaisen arki järjestyy kahden tai useamman paikkakunnan välille Tulosta
Uutiset
04.05.2011

Monipaikkaisuuden ilmiö on vahvistumassa Suomessa. Ihmiset asuvat, tekevät työtä, harrastavat ja tarvitsevat palveluja yhä useammin eri paikkakunnilla. Osa elämästä saattaa sijaita kotimaan rajojen ulkopuolella.  Jatkuva liike eri paikkojen välillä on osa ilmiötä, joka haastaa yhteiskunnan perusrakenteet.

Sitran Maamerkit-ohjelman julkaisema Monipaikkaisuus: ilmiö ja tulevaisuus -raportti on kartoittanut ensimmäistä kertaa Suomessa monipaikkaisuuden ilmiötä sekä tuottanut tilastotietoa sen yleisyydestä. Raportti perustuu helmikuussa 2011 toteutetun Maamerkit-barometrin kyselyn tuloksiin sekä Pöyryn ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen selvityksiin.

Monipaikkaisuus voi olla valinta tai etuoikeus, kuten kakkoskoti toisella paikkakunnalla, mutta myös pakko, kuten avioerolasten liikkuminen eri kotien välillä. Suomessa suurin monipaikkaisten ryhmä (38 %) on identiteetiltään monipaikkaiset, eli henkilöt, jotka kokevat olevansa identiteetiltään sekä maalaisia että kaupunkilaisia. Joka neljäs suomalainen ei puolestaan koe olevansa sidoksissa mihinkään paikkaan.  Monipaikkaisuuden esiintymiseen vaikuttaa voimakkaasti ihmisten työ. Työikäisistä suomalaisista 25-64 vuotiaista jo lähes 35 prosenttia asuu eri paikkakunnalla, kuin missä käy työssä.  

Suomalaisilla on tulotasosta ja asuinpaikasta riippumatta lähes yhtäläiset mahdollisuudet monipaikkaisuuteen. Ikä sen sijaan vaikuttaa jonkin verran monipaikkaiseen asumiseen ja liikkumiseen. Nuoret liikkuvat ja asuvat opiskelujen takia useilla paikkakunnilla, kun taas ikääntymisen ja toimintakyvyn alentuessa monipaikkaisuus vähentyy.  

Ihmiset hakevat vapaaehtoisella monipaikkaisuudella omaan elämäänsä hyvän elämän elementtejä, esimerkiksi kiireettömyyttä ja hyvinvointia. 

Lue lisää...
 
Edelläkävijäkuluttajat ovat löytämässä maaseudun Tulosta
Uutiset
29.04.2011

Tiedote 28.4.2010

Uudenlaiset kuluttajaryhmät kohdistavat maaseutuun aiempaa vaativampia ja monimuotoisempia toiveita. Ne yritykset ja kunnat, jotka ensimmäisenä tunnistavat uudet mahdollisuudet ja osaavat vastata uusien kuluttajaryhmien kysyntään tulevat olemaan tulevaisuuden menestyjiä.  

Trendianalyytikko Kati Hienonen tutki osana Sitran Maamerkit-ohjelmaa maaseutua tulevaisuuden merkitysyhteiskunnassa. Hän tarkastelee maaseudun vetovoimatekijöitä edelläkävijäyhteisöjen näkökulmasta ja tunnistaa tutkimuksessaan yhdeksän erilaista tulevaisuuden kuluttajaryhmää:

Lue lisää...
 
Kaakkois-Suomi esittäytyy maaseutu.fi-sivustolla Tulosta
Uutiset
27.04.2011

Pohjois-Kymen Kasvu on aloittanut Kaakkois-Suomen maaseudusta kertovan juttusarjan internetissä maaseutu.fi-sivustolla . Juttu kertoo Kouvolan kylien tekemästä Kyläkirjasta, johon on koottu tietoa 42 kylän nykypäivästä ja tulevaisuudesta.

Kylätoiminnan esimerkkikyläksi on nostettu Uimilan kylä Kouvolan ja Heinolan rajalta.

Kaakkoissuomalaisen elämänmenon esittely jatkuu Kehittämisyhdistys Sepran, Länsi-Saimaan Kehittämisyhdistyksen, Etelä-Karjalan Kärki-Leaderin ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen toimittamilla jutuilla.

Kuluvan vuoden aikana kaikki ELY-keskukset ja toimintaryhmät pääsevät ääneen Maaseutuverkostoyksikön sivustolla osoitteessa  www.maaseutu.fi .

 

 

 
Järjestöihin kohdistuu ylisuuria odotuksia Tulosta
Uutiset
19.04.2011

- Miten maaseutukuntien hurjaksi muuttuva huoltosuhde heijastuu kuntien mahdollisuuksiin turvata maaseudun asukkaiden tarvitsemat peruspalvelut? Jos palveluja tuottavia yrityksiä ei synny riittävästi, kuka täyttää palveluaukot? Kolmas sektori eli järjestöt? Vapaaehtoiset? Perhe ja sukulaiset, naapurit ja kyläläiset?

Näin kysyi Kymenlaakson maaseutufoorumissa projektipäällikkö, tutkija Ritva Pihlaja. Hän muistutti, että kuntien budjettivarat riittävät tulevaisuudessa vain kuntien lakisääteisten palvelujen tuottamiseen.

Pihlaja kuvaili asetelmaa maaseutukuntien palvelujen järjestämisen kovaksi kehäksi. Kolmannen sektorin varaan lasketaan kunnissa paljon, mutta ovatko odotukset realistiset?

Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 31 - 45 / 237

Mediatiedot