Pohjois-Kymen Kasvu

Ajankohtaista
Kylämaisemat soveltuvat hyvin yhdistysten kunnostuskohteiksi Tulosta
Uutiset
05.03.2010

Yhdistyksille on avautunut uusi väylä saada rahallista tukea ympäristönhoitotöihin vuoden 2010 alussa. Rekisteröityneet yhdistykset voivat hakea maatalouden erityisympäristötukea nyt myös luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohteisiin. Tukea haetaan suoraan ELY-keskuksista ja Leader-toimintaryhmät antavat lausunnon yhdistysten hakemuksista. Edellytyksenä on kirjallinen sopimus alueen maanomistajan kanssa.

Kylämaisemat kuntoon –illassa 2. maaliskuuta puhunut maisemanhoidonneuvoja Helena Pakkanen kertoi, että sopimustyypin tavoitteena on maatalousympäristöjen luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen, tyypillisten ja uhanalaisten lajien elinympäristöjen säilyttäminen sekä viljelymaiseman avoimuuden ja monipuolisuuden parantaminen.

Tässä tukimuodossa kohteille asetettavat kriteerit ovat väljemmät kuin arvokkaiden perinnebiotooppien. Etusijalle tosin asetetaan valtakunnallisesti tai alueellisesti arvokkaaksi luokitellut maatalousmaisemat sekä Natura-verkostoon kuuluvat luontokohteet.

- Tukea on saatavissa myös paikallisiin kohteisiin. Kouvolan seutukunnalla on laadittu kaksi yleissuunnitelmaa ja niissä on useita tähän tukimuotoon soveltuvia paikkoja. Ei pidä liikaa tuijottaa vain uhanalaisiin lajeihin.

Luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohteet voivat olla esimerkiksi pellon ja tien tai pellon ja vesistön reuna-alueita, peltojen metsäsaarekkeita sekä puu- ja pensasryhmiä. Tukea on haettavissa myös puukujanteiden perustamiseen ja hoitoon, uhanalaisten lajien esiintymispaikoille, pieniin kosteikkoihin, tulvapelloille, peltoalueilla oleville lintujen ja muiden eläinten levähdys- ja ruokailualueille.

Pakkanen suositteli yhdistysten haettavaksi monipuolisia ja laajempia aluekokonaisuuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi kylämaisemat, joissa on myös kylän arvokkaita rakennuksia. Tukea on haettavissa myös perinteisten maatalouden rakennelmien kunnostukseen. Näitä ovat esimerkiksi ladot, karjamajat, vesi- ja tuulimyllyt, riihet, kivisillat, riuku- ja kiviaidat, suovat ja haasiat. Tuen hakeminen edellyttää kirjallista sopimusta alueen maanomistajan kanssa.

Lue lisää...
 
Elämäntapavalinnat ratkaisevat kasvihuonekaasupäästöjen määrän Tulosta
Uutiset
04.03.2010

Ovatko maaseudun asukkaat suurimpia syyllisiä ilmastonmuutokseen? Onko kaikki asutus keskitettävä Suomessa kehäykkösen sisäpuolelle ja muutamaan muuhun suureen kaupunkikeskukseen? Onko ekologisempaa asua kerrostalossa vai omakotitalossa? Pystyykö maaseudun asukas omilla elämäntapavalinnoillaan pienentämään oleellisesti omia kasvihuonekaasupäästöjään?

Näihin kysymyksiin tarjoaa tutkimukseen perustuvaa tietoa arkkitehti Outi Palttala Kymenlaakson maaseutufoorumissa 24. maaliskuuta Kuusankoskitalossa. Palttalan ja arkkitehti, Tkl Bruno Eratin vertailevassa seurantatutkimuksessa ”Kestävä kylä pohjoisissa olosuhteissa” todetaan, että pienten taajamien ja haja-asutusalueiden asumisesta johtuvat kasvihuonekaasupäästöt voidaan pienentää murto-osaan nykytasosta. Tutkimuskohteina olleiden kahden kylän, Bromarvin ekokylän ja Kangasalan Yhteiskylän, hiilidioksidipäästöt olivat hyvin pieniä vertailualueiden tai keskimääräisen pääkaupunkiseudun 1990-luvun puolivälin asuintalon päästöihin verrattuna. Kohdekylien kasvihuonepäästöjen vähäisyys johtuu niiden uusiutuvan energian käytöstä sekä suhteellisen pienestä primäärienergian käytöstä.

Ihmisten asenteet ja käyttötottumukset ovat merkittäviä kokonaisenergian kulutuksessa. Asumisen energiankulutuksen vähentäminen on mahdollista yksinkertaisin keinoin. Vaikka tutkimuskohteiden ilmanvaihtojärjestelmistä puuttui lämmön talteenotto, niiden kokonaisenergian kulutus oli 22 prosenttia vertailukohteiden kulutusta ja 50 prosenttia pääkaupunkiseudun keskimääräisen kerrostalon kulutusta pienempi.

Lue lisää...
 
Tehdään kylämaisemasta maaseudun menestystekijä Tulosta
Uutiset
19.02.2010

Kulttuuriympäristöt ovat tänä vuonna esillä maaseudulla ja kaupungeissa. Kansalaisjärjestöt kampanjoivat jokaisen oman ympäristön parantamiseksi. Tavoitteena on lisätä kansalaisten ja päättäjien tietoa arkipäiväisestä kulttuurimaisemasta sekä innostaa sen hoitoon.

Kampanjan suojelijana on Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila. Hän muistuttaa, että teemme oman kulttuurikerroksen aiempaan maisemaan. Kutakin sukupolvea tulisi arvioida siitä, miten se vaalii kulttuuriympäristöään ja millaisen kerroksen jättää jälkeensä.

Maaseudun historian tuntemus auttaa ymmärtämään tätä päivää ja antaa pohjan tulevalle. Kylien yhdistykset ja harrastusseurat ovat merkittäviä perinteen tallentajia sekä luonto- ja kulttuurihankkeiden toteuttajia.
Lapset ja nuoret ovat mukana kampanjassa, sillä kulttuuriympäristö sisältyy kouluissa biologian, maantieteen ja äidinkielen opetukseen. Kylien yhdistykset, koulut ja aikuiset voisivat yhdessä perehtyä yhteiseen ympäristöön.

Hyötyjä itselle ja muille
Maisema voi tarjota työtä, jos esimerkiksi kyläyhdistys hankkii rahoitusta erityisosaamista vaativiin kohteisiin. Työtä voi löytyä myös maanomistajien energiapuuutyömailta.

Maalla asumisen sukupolvien jatkumo tarjoaa uusia elinkeinoja ja työtä, kun opimme sitä tuntemaan ja hyödyntämään. Yhdessä kannattaa pohtia, mitä säilyttämisen arvoista on vielä tallella.
Haluamme asua siistissä maisemassa, siisteys vaikuttaa kiinteistöjen ja rakennuspaikkojen myyntihintoihin. Kaunis maisema houkuttelee kyliin asiakkaita ostamaan palveluja paikallisilta yrittäjiltä.

Lue lisää...
 
Pohjois-Kymen Kasvun tulevaa toimintaa kevät 2010 Tulosta
Uutiset
09.02.2010

Pohjois-Kymen Kasvu järjestää yhteistyökumppaneineen lukuisia tapahtumia kevään aikana. Luvassa on kylä- ja taajamakiertue 11. helmikuuta alkaen, Kylämaisemat kuntoon -ilta 2. maaliskuuta sekä Kymenlaakson maaseutufoorumi 24.maaliskuuta.

 

Lue lisää...
 
Pyörivä kylä ei sammaloidu –kiertue ja taajamakiertue helmi-huhtikuu 2010 Tulosta
Uutiset
02.02.2010

Pohjois-Kymenlaaksossa on menossa monta hanketta, joiden toimintaa tuodaan tutuksi Pyörivä kylä ei sammaloidu –kiertueella ja taajamakiertueella helmi-huhtikuussa. Kiertueella kuunnellaan herkällä korvalla maaseudun asukkaiden ajatuksia ja ideoita oman alueensa kehittämiseksi.

Tarjolla on keskustelukumppaneita mm. seuraaviin aiheisiin: sopimuksellisuus (palveluiden tuottaminen sopimussuhteessa), kylätoiminnan kehittäminen ja kylätalojen käyttöasteen kohottaminen, elinkeinojen kehittäminen sekä ympäristön kehittäminen.

Kiertueilla kerätään arvokasta tietoa kylien ja taajamien palvelutarpeista sekä maaseudun yrittäjien ja järjestöjen mahdollisuuksista tuottaa palveluja vaikkapa ostopalveluna kunnille.

Pyörivä kylä ei sammaloidu -kiertueen ja taajamakiertueen aikataulut löydät täältä.Pyörivä kylä ei sammaloidu -kiertueen illan ohjelmarunko on täällä .

 

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 91 - 105 / 237

Mediatiedot