[ Etusivulle | Ryhmix ]
| Selänpään rautatieasema entisöidään vanhaan kukoistukseensa |
|
| Kirjoittanut Anne Mettälä | |
| 23.06.2009 | |
|
Pohjois-Kymen Kasvun kesäkuiset hankepäätökset liittyvät matkailuun ja kylätoimintaan. Selänpään Asemayhdistys Kouvolasta alkaa kunnostaa vuodelta 1889 peräisin olevaa Selänpään rautatieasemaa. Pohjois-Kymen Kasvun kautta myönnetty tuki on 143 300 euroa. Hankkeen kustannusarvio on 286 600 euroa. Puolet kustannuksista yhdistys kattaa omin varoin ja talkootyöllä. Edessä on vähintään 11 000 talkootunnin uurastus, jonka rahallinen arvo on 107 475 euroa.
Selänpääläiset kunnostavat kyläläisten käyttöön Selänpään rautatieaseman ja siihen kuuluvan puistoalueen museoviraston hyväksymän kunnostussuunnitelman mukaisesti. Kunnostettavasta entisestä asemapäällikön asunnosta tulee kylätalo paikallisten yhdistysten käyttöön ja yksityisten juhlien pitopaikaksi. Tilat palvelevat myös satunnaisia matkailijoita, joita kulkee Selänpään kautta sekä Verlaan että Repoveden suuntaan.
Hankkeessa uusitaan asemarakennuksen katto ja tehdään ulkoseiniin liittyvät korjaus- ja maalaustyöt sekä sadevesijärjestelmään liittyvät maansiirtotyöt. Rakennus liitetään vesi- ja viemäriverkostoon. Lisäksi uusitaan putkistot, asennetaan ilmanvaihtolaitteistot ja rakennetaan lisäosa inva-wc:tä varten.
Remontissa tehdään yhteistyötä myös alueen oppilaitosten kanssa. Asemapuiston puusto ja kasvit inventoidaan oppilastyönä. Puiston kunnostussuunnitelma laaditaan yhteistyössä museoviraston kanssa. Asemarakennuksen ulkoseinien maalaussuunnitelma perustuu opiskelijatyönä tehtävään vanhan rakennuksen maalaus- ja väriselvitykseen.
Hankkeessa uusitaan Pilkanmaan Pilkkeen Kuntotöyryn ulkovuoraus, katto sekä sisäänkäynti ja portaat tarvittaessa. Lisäksi uusitaan toisessa rakennuksessa olevan monitoimitilan lattiamatto ja pehmuste. Molemmat Pohjois-Kymen Kasvun hallituksen puoltamat hankkeet odottavat vielä Kaakkois-Suomen TE-keskuksen rahoituspäätöksiä. Tukea myönnetty yhteensä 1,425 miljoonaa euroa Pohjois-Kymen Kasvun seuraavat hanketukien haut päättyvät 28. elokuuta ja 30. lokakuuta. Kuluvan vuoden rahoituksesta on sidottu Pohjois-Kymen Kasvu hallituksen päätöksillä 392 852 euroa. Jäljellä on vielä kuluvalle vuodelle 468 041 euroa. Pohjois-Kymen Kasvun hallitus on tammikuusta 2008 alkaen myöntänyt tukea 18 hankkeelle ja 2 mikroyritykselle. Myönnetty tukisumma on toimintaraha mukaan lukien yhteensä 1,425 miljoonaa euroa. Hankkeiden kokonaisrahoitus on noin 2,12 miljoonaa euroa.
|
|
| Viimeksi päivitetty ( 23.06.2009 ) |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|