Pohjois-Kymen Kasvu

Jotakin uutta yritys- tai yhdistystoimintaan Anjalankosken alueelle Kouvolassa? –Leader-tuki Tulosta
Kirjoittanut Anne Mettälä   
11.09.2009

Anjalankosken alue Kouvolassa on Pyhtään ja Ruotsinpyhtään tapaan ollut Kehittämisyhdistys Sepra ry:n alueella kuluvana vuonna melko hiljainen Leader-rahoituksen hakijana. Alueella on kyllä toimintaa ja useampiakin ideoita on muokkauksen alla, mutta varsinaisia rahoitustukihakemuksia voisi syntyä enemmänkin. Alue on käynyt läpi suuren kuntarakenteen muutoksen ja Anjalankoskella oli kaudella 2000-2006 todella runsaasti hankkeita – ilmassa voi siis olla hieman hengähdystauon makua, kun uudesta tilanteesta ja edellisistä hankerutistuksista vielä toivutaan.

Koska maaseudun kehittämispuolella saisi kuitenkin olla vilkkaampaakin, Sepra lähestyy asukkaita, yhdistyksiä ja yrityksiä keskustelu- ja rahoitusilloilla innostaakseen ihmisiä pohtimaan oman asuinalueensa ja toiminnan kehittämistä. Alueen pohjoisosissa tilaisuus järjestetään Saverolla, Polven Juustolassa 24.9. ja eteläosissa Inkeroisten opistolla 15.10.

Saveron tilaisuus käynnistetään kertomalla yrityksille klo.17.00-17.45 Leader-tuesta yritystoiminnan käynnistämisessä, toiminnan laajentamisessa tai vaikkapa uusien työntekijöiden palkkauksessa. Osuus päättyy kahvitarjoiluun.
Klo. 18.00 Saverolla jatkuva ja Inkeroisissa käynnistyvä iltatilaisuus puolestaan aloitetaan kahveilla. Illan aikana on tarkoitus keskustella siitä, miten asukkaat haluaisivat aluettaan kehittää; mitä nuoret tarvitsevat viihtyäkseen paremmin, mitä lapsiperheiltä puuttuu, mitä senioriväki kaipaa ja miten syrjäisempien alueiden palveluja sekä harrastustarjontaa voitaisiin parantaa? Kiinnostaako kansainvälinen toiminta alueen ihmisiä? Mitä kuuluu alueen ympäristölle ja luonnolle?

Sepran keskustelutilaisuuksiin on kutsuttu kymmenien yhdistysten edustajien lisäksi myös kunnan ja seurakunnan edustajia. Tilaisuuksia on valmisteltu yhdessä muutamien paikallisten yhdistysten kanssa, jotta alueen asukkaiden tarpeita on saatu kartoitettua jo etukäteen keskustelun pohjaksi. Tavoitteena on paitsi saada esiin asiat, joita alueilla haluttaisiin viedä eteenpäin ja kehittää myös miettiä, mitkä tahot olisivat kiinnostuneita niiden eteen toimimaan.

Seprasta paikalla ovat toiminnanjohtaja Marjo Lehtimäki sekä hankeneuvoja Marja Sorvo. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan Sepran hallituksen paikalliset jäsenet Ramona Laukka, Henna Pekala, Sami Porkka ja Vieno-Anneli Turunen. Seprassa rahoituksen myöntämisestä päättää hallitus, mutta hankkeista mielipiteensä kertovat myös hakijoita haastattelevat teemaryhmät, joiden paikallisia jäseniä on myös tulossa mukaan tilaisuuksiin.

Tilaisuudet ovat maksuttomia ja niihin on vapaa pääsy. Kahvitusten takia ennakkoon voi ilmoittautua osoitteessa Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. Lisätietoja tilaisuudesta sekä ajatuksia ja ideoita iltojen sisältöön otetaan mielellään vastaan samassa osoitteessa. Sepran toimintaan kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa www.seprat.net. TILAISUUKSIIN KAIKKI OVAT LÄMPIMÄSTI TERVETULLEITA!

Yrittäjille suunnatun tiedotteen löydät täältä .

Viimeksi päivitetty ( 11.09.2009 )
 
< Edellinen   Seuraava >

Mediatiedot