Pohjois-Kymen Kasvu

Ohjeet hankkeen ohjausryhmän työlle

Päivitämme ohjausryhmää koskevia ohjeita sitä mukaa kuin ohjelmakauden 2007-2013 lainsäädäntö ja maaseutuviraston ohjeistus valmistuvat. 

Ohjausryhmän nimeäminen

Työvoima- ja elinkeinokeskus voi edellyttää tuen myöntämistä koskevassa päätöksessään, että hankkeelle on asetettava ohjausryhmä.

Ohjausryhmä on asetettava alueiden välistä toimintaa koskevaa hanketta varten sekä sellaista laaja-alaista hanketta varten, jonka hyväksyttävät kustannukset ovat vähintään 300 000 euroa ja johon myönnetään tukea 100 prosenttia.


Ohjausryhmä voidaan asettaa muuta hanketta varten, jos:

1. hankkeen hyväksytty kustannusarvio on vähintään 20 000 euroa

2. hankkeella on laajoja vaikutuksia yritystoimintaan, alueen elinkeinonharjoittajien toimintaedellytyksiin ja alueelliseen hyvinvointiin tai muusta painavasta syystä voidaan ohjausryhmä asettaa.

Jollei hakija ole hakemuksessaan esittänyt ohjausryhmän asettamista ja ohjausryhmän jäseniä mukaan lukien toimintaryhmän edustaja haettaessa tukea toimintaryhmän myöntökiintiöstä, TE- keskuksen on ennen tuen myöntämistä koskevan päätöksen antamista pyydettävä hakijaa nimeämään TE -keskuksen edustajaa lukuun ottamatta muut ohjausryhmän jäsenet.

Ohjausryhmän jäseneksi ei saa nimetä henkilöä, joka ei ole antanut tehtävään kirjallista suostumustaan.

Ohjausryhmä voi muuttaa ja täydentää kokoonpanoaan sekä kutsua kokouksiin asiantuntijoita. Ohjausryhmä nimeää itselleen puheenjohtajan ja sihteerin. He ovat toteuttajatahon edustajia.

TE -keskuksen maaseutuosasto nimeää rahoituspäätöksessään yhteyshenkilön, samoin Pohjois-Kymen Kasvu ry:n hallitus oman edustajansa. Yhteyshenkilöt on kutsuttava ohjausryhmän kokouksiin. Hankkeen hakijataho kutsuu muut ohjausryhmän jäsenet. Jäsenmäärä riippuu hankkeen laajuudesta.

Ohjausryhmän tehtävät

Ohjausryhmän on  ensimmäisessä kokouksessaan valittava ohjausryhmälle puheenjohtaja ja sihteeri sekä jokaisessa kokouksessaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Lisäksi on pidettävä pöytäkirjaa ohjausryhmässä käsitellyistä asioista ja ohjausryhmän näkökohdista hankkeen toteutuksesta. Kokoonnuttava vähintään kerran vuodessa seuraamaan hankkeen toteutumista, käsiteltävä  ja annettava asiantuntijalausunto asioista, jotka koskevat hankkeen toteutumista hyväksytyn hankesuunnitelman ja toteutusajan mukaisesti, hankkeen rahoituksen toteutumista, kustannusten ajoittumista, määrää ja hyväksyttävyyttä sekä suunnitelman muutoksia ( vuosiraportti )
Käsiteltävä ja annettava asiantuntijalausunto hankkeen muutoshakemuksesta ennen kuin hakija sen toimittaa sen toimintaryhmälle/TE -keskukselle. Toimitettava ohjausryhmän kokouksen pöytäkirja tiedoksi tuen myöntäneelle toimintaryhmälle/TE- keskukselle ja lopuksi annettava lausunto hankkeen loppuraportista.

     Muutoshakemus

Ohjausryhmällä on velvollisuus puuttua hankkeen toteutukseen,  jos hanke ei  etene hankesuunnitelman mukaisesti. Tällöin ohjausryhmä miettii, onko joitakin hankkeen toimenpiteitä muutettava asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ohjausryhmästä huolimatta tuensaaja vastaa hankkeen asianmukaisesta toteuttamisesta ja tukivarojen käytöstä säädösten mukaisesti. Ohjausryhmä voi itse tehdä pieniä muutoksia suunnitelman toteutukseen kokonaiskustannusarvion puitteissa, mutta suurista muutoksista on neuvoteltava toimintaryhmän / TE -keskuksen kanssa. Ohjausryhmä voi myös tehdä ehdotuksen hankkeen keskeyttämisestä, jos hankkeen jatkaminen ei näytä tarkoituksenmukaiselta.

 

TE-keskus päättää suuremmista muutoksista, joihin TE-keskuksen edustaja ei ohjausryhmässä voi antaa lupaa. Tällaisia ovat mm. yli 20 %:n tai yli 4 200 euron poikkeamat vuosittaisen kustannusarvion kustannuslajien välillä. Vuosittainen kokonaiskustannusarvio voi vaihdella 20 % ilman, että siihen on haettava muutosta. Edellä mainitut prosentuaaliset poikkeamat eivät ole kuitenkaan ehdottomia, vaan ne käsitellään hankekohtaisesti (hankkeen toteuttaja ja rahoittaja neuvottelevat muutoshakemuksen tarpeellisuudesta etukäteen). 

Suurempiin poikkeamiin ja hankkeen sisällön sekä toteuttamisen oleellisiin muutoksiin on aina haettava etukäteen TE -keskukselta hankesuunnitelman täydennystä tai jopa tarvittaessa tukipäätöksen muutosta. Ilman korjauspäätöstä tukea ei makseta.

Ohjausryhmän kulut

Ohjausryhmän kuluiksi voidaan hyväksyä jäsenten ja asiantuntijoiden matkakulut ja vähäiset kokousjärjestelyistä aiheutuvat kulut. Matkakulut korvataan valtion matkustussäännön mukaisesti. Kustannukset, jotka aiheutuvat ohjausryhmään kuuluvien viranomaisten osallistumisesta ryhmän toimintaan, eivät ole hankkeen kustannuksia, jos osallistuminen liittyy viranhoitoon.

 

Viimeksi päivitetty ( 06.06.2008 )
 
< Edellinen   Seuraava >

Mediatiedot