[ Etusivulle | Ryhmix ]
| Mavi selkeyttää maaseudun yritys- ja hanketukien hallintoa |
|
| Kirjoittanut Anne Mettälä | |
| 07.05.2010 | |
|
Maaseutuvirasto on ryhtynyt useisiin toimenpiteisiin maaseudun yritys- ja hanketukien hallinnon yksinkertaistamiseksi. Toimet perustuvat maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan asettaman hallinnollisen taakan vähentämistä selvittäneen työryhmän kehittämisesityksiin. Yritys- ja hanketukihakemusten kustannuslajien sitovuus poistetaan, mikä vähentää muutospäätösten tarvetta. Kun kustannuslajien sitovuus poistuu, keskeistä hankkeen tai tuen tukikelpoisuuden kannalta on kokonaiskustannusarviossa pysyminen, ei yksittäisten kustannuslajien ylittyminen tai alittuminen. Kustannuslajien sitovuuden poisto koskee sekä jo käynnissä olevien että uusien hankkeiden maksatuksia. Uudistuksen arvioidaan tulevan voimaan syyskuussa 2010. Yritystukihakemuksissa vähennetään pakollisena pyydettävien liitteiden määrää. Maaseutuvirasto käy läpi huhti-toukokuun aikana nykyiset liitteet sekä selvittää niiden perusteet ja mahdollisuudet esimerkiksi lomakkeiden ja niiden liitteiden yhdistämiseen.
Hakua ja tiedonkulkua helpotetaan
Maaseudun hanketoiminnan tukemista koskeva asetusmuutos valmistuu myöhemmin, arvion mukaan toukokuussa. Hallinnon prosesseissa kehitetään vuorovaikutusta ja tiedonkulkua. Maaseutuvirasto edistää tuen hallinnointiprosessien eri osien välistä vuoropuhelua luomalla tietojärjestelmään lausuntomenettelyn, joka varmistaa tiedon kulun hakemuksen käsittelijöiden välillä. Lisäksi Mavi yhtenäistää koulutuksella ja ohjeistuksella ELY-keskusten tulkintoja hankekustannusten kohtuullisuuden selvittämisessä. Ministeri Sirkka-Liisa Anttila asetti kesällä 2009 selvitysryhmän tutkimaan, kuinka maaseudun yritys- ja hanketukien hallinnollista taakkaa voidaan keventää. Syynä oli se, että tuen hakijat ja viranomaiset olivat kokeneet nykyisten menettelyiden hidastavan päätöksentekoa ja kasvattavan niin hallinnon kuin asiakkaiden kustannuksia.
Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
|
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|