Pohjois-Kymen Kasvu

Kyläpäällikön kääty luovutettiin kaupunginjohtajalle Tulosta
Kirjoittanut Anne Mettälä   
25.05.2010

KYLÄPÄÄLLIKÖN KÄÄTY KAUPUNGINJOHTAJALLE

lauri_lamminmaki.jpg

Eri järjestöjen, yhteisöjen ja Kouvola kaupungin elinkeinoyhtiön kylä- ja taajamakiertueen osallistujien askartelemista paperihelmistä syntyi kyläkääty, joka luovutettiin kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäelle 21.toukokuuta. 

Helmi-huhtikuun aikana 13 kohteessa toteutetulla kylä- ja taajamakiertueella kartoitettiin Kouvolan ja Iitin kylien ja taajamien asukkaiden tämän hetken tuntemuksia ja voimavaroja. Tilaisuuksissa esiteltiin myös kattavasti eri toimijoiden tarjoamia tuki- ym. palveluja asukkaille, yrittäjille ja yhteisöille. Kiertueelle osallistui yhteensä 307 henkeä järjestäjät mukaan lukien. Kuvia kiertueelta tästä

Kiertueen aikana käydyissä keskusteluissa tuli esiin mm. seuraavia kehittämiskohteita: Kouvolan alueen joukkoliikenne, kylien palvelutarpeet ja -tarjonta, kaupungin ja kylien/taajamien vuorovaikutus. Uusia ideoita syntyi ja vanhoja toivottiin elvytettäväksi, mm. entisen kauppa-auton tyyliin toivottiin monipalveluautoa haja-asutusalueille, samoin seutumatkailua haluttiin kehittää. Kyliltä löytyy tasokasta tarjontaa matkailijoiden viihdyttämiseksi. Sen osoittivat kylien omat ohjelmanumerot, jotka he valmistelivat kiertueiltaa varten.

Kylä ja taajamailtojen Kurkista nurkista –hankkeen esittelypisteellä oli tarjolla toiminnallinen osuus, paperihelmien askartelu kierrätyspaperista. Helmistä syntyikin monta metriä helminauhaa, joista Taito Kymenlaakson Sini Pöljä valmisti kyläkäädyn. Kiertueen palautepalaverissa syntyi idea käädyn luovuttamisesta kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäelle, onhan hän tavallaan myös Kouvolan kyläpäällikkö.

Järjestelyissä oli mukana ennen näkemättömän suuri joukko paikallisia toimijoita

Pohjois-Kymen kasvu ry:n Kylätalo-kyläsihteerihankkeen vetäjä Leena Borg ja Pohjois-Kymen Setlementti ry:n Päiväri hankkeen vetäjä Eevamaija Paljakka-Sippola huomasivat yhteisen tarpeen kylien tämän hetken tunnelmien ja tarpeiden selvittämiselle. Kylille jalkautumisen tehokkaimpana muotona pidettiin niissä järjestettäviä tilaisuuksia. Tiedettiin myös, että alueella on useita toimijoita, joilla voisi olla samansuuntaiset intressit asian suhteen, joten päätettiin lähettää kutsu tilaisuuden järjestämisestä mahdollisimman monelle taholle.

Seuraavat tahot olivat mukana kiertueen järjestelyissä: Kouvola Innovation Oy:n Yrityspalvelut sekä Kouvolan TILTU-hanke jaTähtitaajamat-kehittämishanke, ProAgria Kymenlaakso ry, Kymenlaakson Kylät ry:n Sopiva kylä -hanke, Pohjois-Kymen Kasvu ry:n Mikroyrittäjyys- ja Kylätalo-kyläsihteerihankkeet, Kouvolan kaupungin maaseutupalvelut, Pohjois-Kymen Setlementti ry:n Päiväri -hanke ja Uusi ura ammattipajasta -hanke, Taito Kymenlaakson Kurkista nurkista -hanke, Kerkko-verkosto, Värikäsi ry:n Pienten vaate- ja tekstiilivalmistajien elinkeinojen kehittämishanke sekä Kymenlaakson Jäte Oy.

Jatkoa seuraa

Sekä järjestäjät että kylien edustajat kokivat kiertueen hyödylliseksi, niinpä niitä aiotaankin järjestää säännöllisesti. Tärkeänä asiana pidettiin myös sitä, että Kouvolan kaupungin edustajia olisi mukana kiertueella kohteen tarpeiden mukaisesti, esim. teknisen, ympäristö- tai elinkeinotoimen alalta. Seuraavan kiertueen aikataulua suunnitellaan jo ensi syksyksi.


LISÄTIETOJA:
Leena Borg puh. 040 5178 433 tai leena.borg(at)pohjois-kymenkasvu.fi
Kylätalo-kyläsihteerihanke, Pohjois-Kymen Kasvu ry

Viimeksi päivitetty ( 26.05.2010 )
 
< Edellinen   Seuraava >

Mediatiedot