Erityistukisopimus luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisestä

Rekisteröidyt yhdistykset voivat hakea ja saada sopimuksen Leader-toimitatapaa noudattaen.
Erityistukimuodon tavoitteena on huolehtia maatalousympäristöjen luonnon monimuotoisuudesta, säilyttää maatalousympäristöissä tyypillisten ja uhanalaisten lajien elinympäristöjä sekä parantaa viljelymaiseman avoimuutta ja monipuolisuutta.

Mahdollisia kohteita

Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen sopimus voidaan tehdä esimerkiksi seuraavanlaisille kohteille. Yleisimpiä näistä ovat monimuotoiset pellon ja metsän reunavyöhykkeet sekä metsäsaarekkeet.

Pellon ja metsän väliset reunavyöhykkeet

Avoimen viljelymaiseman ja metsän väliin jää vaihteleva, lajistoltaan monipuolinen reunavyöhyke. Reunavyöhykkeitä on monentyyppisiä: avoimen niittymäisiä, hakamaisen puoliavoimia ja suljettuja, puustoltaan monikerroksisia.
Reunavyöhykkeen luonnon- ja maisema-arvoja palautetaan ja ylläpidetään esimerkiksi puiden ja pensaiden harvennuksilla, niitolla tai laidunnuksella. Hoitotoimien päätavoitteena on lisätä reunavyöhykkeen avoimuutta ja kehittää puustoa hakamaisen puoliavoimeen suuntaan.

Pelloilla sijaitsevat metsäsaarekkeet sekä puu- ja pensasryhmät

Metsäsaarekkeet ovat jääneet pellon raivauksen yhteydessä hankalasti poistettavien puiden, kiviröykkiöiden, kalliopaljastuman, kosteikon tai kuopan ympärille. Ne ovat tärkeitä alueita, sillä ne antavat suojaa, pesimisrauhaa ja ruokailumahdollisuuksia useille eläinlajeille. Lisäksi ne tuovat vaihtelua avoimeen peltomaisemaan.
Peltojen metsäsaarekkeiden hoito on samanlaista kuin reunavyöhykkeillä. Hoitotoimia ovat esimerkiksi puiden ja pensaiden harvennus, niitto tai laidunnus. Toimien päätavoitteena on lisätä saarekkeen avoimuutta ja kehittää puustoa puoliavoimen hakamaiseksi. Puu- ja pensasryhmät ovat yhden tai useamman puu- ja pensaslajin muodostamia ryhmiä viljelysten keskellä.
Hoitotoimia ovat esimerkiksi alikasvospuiden ja pensaiden harvennus sekä niitto. Harvennuksessa säästetään vanhoja puita sekä suositaan lehtipuustoa ja erityisesti marjovia puita ja pensaita.

Pienet kosteikot

Maatalousympäristöjen kosteikot ovat vesistöjen ranta-alueita tai pieniä lampareita ja allikoita, jotka ainakin osan vuodesta ovat veden peitossa ja muutenkin pysyvät kosteina. Hoidon tavoitteena on kosteikkojen ja lintuvesien ranta-alueiden säilyttäminen luonnontilaisina tai kunnostaminen ja hoitaminen siten, että luonnon monimuotoisuus säilyy.
Tavoitteena on metsittymässä tai pensoittumassa olevien kosteikkojen ja niitä ympäröivän maiseman avartaminen. Alueen kunnostustoimia ovat puiden ja pensaiden raivaus sekä niitto.

Olemassa olevat tulvapellot

Huomattava osa lintuvesikohteista rajoittuu peltoihin. Monien lintuvesien rantoja on aiemmin laidunnettu rantaniittyinä. Laiduntamisen loputtua lintuvesien rannat ovat usein ruovikoituneet ja pensoittuneet, mikä heikentää niiden luontoarvoja.
Rantaniityt ja -luhdat ovat kaventuneet pellon raivauksen takia, jolloin lintujen luontaiset pesimä- ja ruokailupaikat ovat vähentyneet.  Lintuvesien rantaviljelmillä viljely sopeutetaan mahdolliseen tulvaluontoon. Veden vaivaamat rantapellot muutetaan mieluummin laitumiksi, mikä lisää merkittävästi lintujen ruokailualueita. Lintujen pesinnän onnistuminen tulee huomioida laidunkauden aloittamisessa. Laidunnus voidaan toteuttaa myös niiton jälkeen.

Peltoalueilla sijaitsevat lintujen ja muiden eläinten levähdys- ja ruokailualueet
Luonnon monimuotoisuuden kannalta on tärkeää jatkaa viljelyä pelloilla, jotka ovat esimerkiksi lintujen muuton, pesimisen tai ruokailun kannalta arvokkaita. Tällaisille alueille voidaan tehdä erityistukisopimuksia, jos niiden jättäminen pois viljelystä aiheuttaisi huomattavaa haittaa linnustolle.
Lisäksi hanke voi käsittää esimerkiksi lintutornin ja sinne vievien polkujen perustamisen sopimusalueelle.

Monimuotoisuuspellot ja -kaistat

Maatalousympäristössä elävien harvinaistuvien lajien elinympäristöjen turvaamiseksi voidaan perustaa pellolle kasvustoja tai muuten hoitaa peltoa niin, että sillä voidaan olettaa olevan huomattavaa merkitystä lajin menestymiselle. Toimenpiteet päätetään tapauskohtaisesti kohteen luonteen suojelunarvoisen lajiston perusteella.
Monimuotoisuuskaistoja voidaan perustaa pääsääntöisesti peltojen reunoille esim. lämpimiin, etelään avautuviin metsänreunoihin.
Kaista perustetaan mieluiten luontaisen siemennyksen kautta. Kaista on suositeltavaa niittää loppukesällä ja korjata heinä pois.

Uhanalaisten lajien esiintymispaikat

Maatalousympäristön lajiston uhanalaistuminen on yleensä seurausta viljelykäytäntöjen muuttumisesta tai maatalouden lopettamisesta. Suurimmalla osalla maatalousympäristön uhanalaisia lajeja hoitokeinoina ovat esiintymispaikkaa varjostavien puiden ja pensaiden raivaus sekä laidunnus tai niitto. Hoitotavat on kuitenkin määriteltävä lajikohtaisesti uhanalaisia lajeja suosiviksi. Lisäksi voidaan määritellä muita erityisiä hoitokeinoja, kuten kulotusta.
Laiduneläinten määrään ja lajiin tulee kiinnittää huomiota. Merkittäviä uhanalaisten lajien hoidettavia elinympäristöjä ovat etenkin kuivat niityt eli kedot sekä kalliokedot. Kaikkein uhanalaisimmille lajeille alueelliset ympäristöviranomaiset laativat suojelusuunnitelmat.

Maiseman monipuolistaminen

Avoin viljelymaisema on maaseudun kulttuurimaiseman tärkein tunnusmerkki. Usein erityyppiset harvapuustoiset tai pensaita kasvavat reuna- ja rajavyöhykkeet jakavat ja rajaavat avoimia viljelyalueita ja erottavat ne metsistä, vesistöistä tai rakennetusta ympäristöstä.
Erityisesti näiden reuna- ja raja-alueiden umpeenkasvu saattaa yksipuolistaa maisemaa jättäen avoimet peltoaukeat piiloon. Maisemaa voidaan monipuolistaa myös ottamalla esiin tiettyjä yksittäiskohteita ja alueen ominaispiirteitä, esimerkiksi yksittäispuita, jotka kuuluvat vanhaan kulttuurimaisemaan. Ne ovat kauas näkyviä maiseman kiinnekohtia. Avoimissa ja puoliavoimissa ympäristöissä kasvavilla iäkkäillä lehtipuilla on suuri merkitys muun muassa monille hyönteis- ja itiökasvilajeille.
Erityisen arvokkaita ovat vanhat, kookkaat yksittäispuut, mutta on myös huolehdittava, että nuorempia puita säästetään ja hoidetaan niin, että ne voivat kehittyä komeiksi yksittäispuiksi. Yksittäispuiden ympäristöt raivataan avoimiksi ja hoidetaan säännöllisesti esimerkiksi niittämällä.
Maatalousmaisemassa sijaitsevien siirtolohkareiden, hiidenkirnujen ja muinaisrantojen ympäristöjen avoimena pitäminen monipuolistaa maisemaa. Näillä alueilla peruskunnostus tehdään puita ja pensaita raivaamalla sekä vuotuinen hoito laiduntamalla tai niittämällä.
Maisemanhoitotöiden suunnittelussa tulee ottaa huomioon vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen.

Puukujanteiden perustaminen tai uusiminen

Puukujanteet kuuluvat vanhaan kulttuurimaisemaan ja niillä on tärkeä maisemallinen merkitys varsinkin seuduilla, joissa maisema on tasaista sekä vailla yksittäispuita ja metsäsaarekkeita. Lisäksi esimerkiksi koivukujanne pitää haihduttamalla tienpohjan kuivana ja kantavana. Puukujanteet ovat yleensä päätieltä taloon johtavan tien varrella tai kylätien varrella. Ne ovat yleensä samaa puulajia. Puukujanteissa on usein käytetty koivua. Muita kujanteiden puulajeja ovat pihlaja, kuusi, mänty sekä Etelä- ja Lounais-Suomessa jalot lehtipuut, kuten tammi, saarni ja vaahtera.
Vanhat kujanteet tulee ensisijaisesti säästää, sillä ne ovat merkittäviä lahopuulajistolle ja puun pinnalla kasvaville jäkälille. Uutta kujannetta perustettaessa puulajiksi valitaan mieluiten ennestään paikalla kasvanut luonnonvarainen laji.
Vanhan kujanteen voi uusia kerralla tai vaiheittain. Puut kannattaa istuttaa riittävän kauas tien reunasta, ettei niitä kolhita autoilla ja traktoreilla. Puukujanteen hoitoa on oksien leikkaaminen tarvittaessa ja kujanteen ympäristön hoitaminen esimerkiksi niittämällä.

Pienimuotoiset istutukset

Maiseman parantamiseksi voidaan tietyillä alueilla tarvita esimerkiksi näkösuojaistutuksia. Jotta näkösuoja olisi mahdollisimman toimiva, kannattaa suojaistutus perustaa leveänä vyöhykkeenä, johon valitaan sekä nopeakasvuisia että ikivihreitä lajeja. Istutuksia ei tule tehdä erilaisille niityille, kuten kedoille, kalliokedoille, tuoreille niityille tai rantaniityille.

Perinteisen maatalouden rakennelman kunnostaminen

Aikakautensa rakennustapaa, materiaalia ja tyyliä edustavilla rakenteilla ja rakennelmilla on elinkeinohistorian, asutuksen kehittymisen ja kulttuurimaiseman kannalta suuri merkitys. Lisäksi perinteisillä rakenteilla, erityisesti kiviaidoilla ja maalaamattomasta puusta tehdyillä rakennelmilla, on suuri merkitys luonnon monimuotoisuuden kannalta. Niissä viihtyvät monet harvinaistuneet hyönteiset sekä useat harvinaiset jäkälälajit. Tuotannon muuttumisen myötä perinteiset rakennelmat ovat jääneet lähes kokonaan pois käytöstä. Perinteisiä maatalouden rakennelmia ovat esimerkiksi ladot, karjamajat, vesi- ja tuulimyllyt, riihet, kivisillat, riuku- ja kiviaidat, suovat ja haasiat. Erityistukea voidaan myöntää pienimuotoisille kunnostushankkeille ja kylämaisemien yhteishankkeille. Kohteet tulee kunnostaa mahdollisimman paljon alkuperäisiä materiaaleja ja työtapoja käyttäen.
Kunnostettaessa säilytetään paikalliset tyyppiratkaisut.

Haku päättyy vuosittain huhtikuun lopussa. Luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohteiden vuoden 2010 hakemuslomake yhdistyksille.

Kaikissa em. sopimuksissa edellytetään kirjallista sopimusta maanomistajan kanssa alueiden kunnostuksesta ja hoidosta.

Lue lisää:
Luonnon ja maiseman monimuotoisuus, Perinnebiotoopit (opas MAVI 2009).pdf