Kasvun puheenjohtaja Harri Tuominen palkittiin Kymenlaakson vuoden 2019 Kylätoiminnan tiennäyttäjänä
Kirjoitettu 18.11.2019 09:57 | Kategoriat: Tapahtumat, Yhdistys, YleinenPohjois-Kymen Kasvun puheenjohtaja Harri Tuominen palkittiin vuoden 2019 kymenlaaksolaisena Kylätoiminnan tiennäyttäjänä Kymenlaakson kuntapäivän yhteydessä Kuusankoskitalolla 12.11.2019. Tuominen on tehnyt pitkän uran pohjois-kymenlaaksolaisen kylä- ja paikallistoiminnan kehittäjänä sekä järjestöjen että kunnan luottamustehtävissä.
Kimolan kylän toiminnassa Tuominen on ollut mukana 1990-luvun alusta alkaen, jolloin hän asettui kylälle asumaan. Hän on ollut mukana VPK-toiminnassa vuodesta -97 alkaen, toiminut Kimolan kyläyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2000-2005 sekä Veskansan vesiosuuskunnan puheenjohtajana vuodesta 2012. Tuominen oli myös aktiivisesti tuomassa Kimolan kylälle Kymijoen kyläkuidun valokuitua aktivoiden mukaan lähemmäs 50 taloutta.
Leader-ryhmä Pohjois-Kymen Kasvun toimintaan Tuominen päätyi Kimolan Leader-rahoitteisten kehittämishankkeiden kautta ohjelmakaudella 2000-2006. Tuominen on ollut Kasvun jäsenenä ja taustatoimijana jo pitkään ja toimii nyt Kasvun puheenjohtajana.
Kuva: Leena Borg
Teksti mukailtu Kymenlaakson Kylät ry:n tiedotteesta