Esimerkkejä toteutuneista projekteista
Kouvola Juggling Club – Jongleeraustyöpajat
Damian Santibañezin suunnittelema ja toteuttama projekti, jossa järjestettiin kolme lapsille ja nuorille suunnattua, avointa ja maksutonta jongleeraustyöpajaa Kouvolassa syksyllä 2020.
Idea: Tuoda jongleeraus uutena harrastusmahdollisuutena Kouvolan alueelle.
Projektin ajankohta: Lokakuussa 2020
Kustannukset: 900 euroa jongleerausvälineisiin ja markkinointimateriaaliin.
Projektin toteuttajan yhteenveto: Onnistuimme hankkeessa ja jongleeraustyöpajat saavat jatkoa, sillä Nuorten Kouvola kiinnostui jatkamaan yhteistyötä kanssamme. Projektin jälkeen järjestimme viikottaisen Jonkkakoulun Lehdokin Sporttitalolla. Jonkkakoulu aloitti marraskuussa 2020, mutta jouduimme jäämään tauolle heti joulukuussa koronapandemian vuoksi. Jonkkakoulu jatkaa toimintaansa taas tammikuussa tai heti kun olosuhteet sen sallivat. Olemme erittäin tyytyväisiä projektin lopputulokseen: Se oli hieno aloitus Kouvolan Jonkkakoululle!
Teimme projektin avulla myös esittelylehtisen ja tilasimme t-paidat Jonkkakoulun uudella logolla opettajille työpaidoiksi. Toivomme, että saamme jatkaa projektin kehittämistä tulevaisuudessa ja näiden mainosmateriaalien avulla löydämme uusia yhteistyökumppaneita Kouvolan alueelta sekä kaikkialta Suomesta.
International Youth Evening
Monikulttuuristen kouvolalaisten nuorten suunnittelema ja toteuttama kulttuureja kohtauttava projekti kokkailun ja leipomisen merkeissä. Projekti toteutettiin yhteistyössä Monikulttuurikeskus Saagan ja Kouvolan kaupungin nuorisopalveluiden kanssa vuoden vaihteessa 2019-2020.
Idea: Suomalaisten ja maahanmuuttajanuorten tuominen yhteen, tutustuminen uusiin kulttuureihin ja osallistumiskynnyksen madaltaminen nuorille suunnattuihin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Idea tapahtumiin syntyi yhteyksien puutteesta kansainvälisten nuorten välillä Kouvolassa.
Projektin ajankohta: Marras-helmikuussa 2019-2020
Kustannukset: 250 euroa kokkailu- ja leipomistarvikkeisiin.
Projektin toteuttajan yhteenveto: Tapahtumia järjestettiin projektin aikana alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen neljä kertaa, sillä kaksi ensimmäistä tapahtumaa osoittautuivat menestyksiksi. Tapahtumiin osallistui keskimäärin 25-35 nuorta ja heidän joukossaan oli sekä maahanmuuttaja- että suomalaisnuoria tasapuolisesti, mikä olikin yksi tapahtuman tavoitteista: tuoda monikulttuurisesti nuoria yhteen. Projektin aikana järjestäjät huomasivat, että vastaavanlaiseen toimintaan on kysyntää ja siihen aiotaan vastata jatkossa järjestämällä Monikulttuurikeskus Saagan tiloissa viikottaisia, kaikille avoimia nuorten iltoja. Järjestävät saivat myös paljon palautetta nuorilta siitä, että tapahtumilla on ollut syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus.
Katso projektin esittelyvideo tästä linkistä.
10. luokan ryhmähengen nostattaminen
Koulun viihtyvyyden parantamiseen ja luokan ryhmähengen nostattamiseen suunniteltu projekti, joka toteutettiin Kouvolan yhteiskoulun 10. luokkalaisten toimesta talvella 2019-2020.
Idea: Koulun viihtyvyyden parantaminen, erityisesti taukotilojen osalta ja ryhmähengen nostattaminen yhteisen tekemisen merkeissä koulutoiminnan ulkopuolella. Idea syntyi Säpinäsataset -työpajassa, joka luokalle järjestettiin Nupa-talolla syksyllä 2019. Tämän jälkeen idea jalostettiin projektiksi ja luokka valitsi keskuudestaan viisi oppilasta tekemään suunnitelman projektiksi.
Projektin ajankohta: Talvella 2019-2020
Kustannukset: 120 euroa ryhmähenkeä nostattavaan tekemiseen keilaamisen merkeissä, 756 euroa taukotilan uusiin kalusteisiin.
Projektin toteuttajan yhteenveto: Keilaushetki nosti luokkahenkeä mukavasti. Tuntui myös, että sohvien vastaanottaminen ja kasaaminen lisäsi luokkahenkeä selkeän yhteisen tekemisen kautta. Säpinäsatasilla hankitut sohvat sijoitettiin koulun käytävälle ja ne ovat olleet nyt kovassa käytössä taukojen aikana. Projekti oli onnistunut ja luokka toimi annetun ajan sisällä sekä hyvässä yhteisymmärryksessä.
Beyond Nuotta -valokuvanäyttely
Nuotta -valmennukseen osallistuneiden nuorten valokuvaharrastuksesta ja näyttelytilojen löytämisen haasteellisuudesta syntynyt Säpinäsataset -projekti. Valokuvanäyttely oli esillä Nuorisokeskus Anjalan tiloissa 12.7-31.10.2019 ja esillä oli kolmen eri nuoren valokuvateoksia.
Idea: Nuorille maksuttoman, yhteisen valokuvanäyttelyn toteuttaminen, tarjoten samalla vertaistuen mahdollisuuksia valokuvien keinoin näytteilleasettajien kesken.
Projektin ajankohta: Heinä-lokakuussa 2019
Kustannukset: 900 euroa töiden tulostamiseen ja kehystämiseen, tiedottamiseen sekä nuorten matka- ja muihin kuluihin.
Projektin toteuttajan yhteenveto: Idea näyttelyyn tuli usean Nuottaan osallistuneen nuoren valokuvaharrastuksesta ja näyttelytilojen löytämisen haasteellisuudesta. Monella nuorella oli myös ujoutta julkaista kuviaan ja näyttelymme tarjoaa matalalla kynnyksellä mahdollisuuden tähän. Nuorilla oli näyttelyn yhteydessä mahdollisuus myös kertoa oma tarinansa ja jakaa se muiden Nuottaan osallistuvien nuorten kanssa samalla tarjoten vertaistukea valokuvanäyttelyn keinoin. Valokuvien ripustamisen Nuorisokeskus Anjalan päärakennuksen aulaan hoitivat nuoret. Nuorilla oli myös halutessaan mahdollisuus myydä valokuvansa ja he hoitavat itse rahastuksen. Näyttely tarjosi jatkumoa Nuotta-valmennukselle ja tuki nuorten valokuvausharrastusta. Näyttelyn päätteeksi kuvat kehyksineen lähetettiin nuorille.
Some-niskat kuntoon Kimolassa
Annika Vesa ja Dagmar Ilonoja järjestivät Säpinäsatasten tuella nyrkkeilyyn tutustumista Kimolassa. Annika ja Dagmar hankkivat Säpinäsatasilla nyrkkeilyvälineet ja vetäjän nyrkkeilytreeneihin. Peruskunnonkohottamisen lisäksi nyrkkeily on erinomaista liikuntaa myös some-niskoille.
Idea: Nuorille maksuttomien, nyrkkeilyyn tutustumiskertojen järjestäminen Kimolassa
Projektin ajankohta: Heinä-elokuussa 2019
Kustannukset: 400 euroa nyrkkeilyvälineisiin
Projektin toteuttajan yhteenveto: Järjestimme nuorille suunnatun nyrkkeilyyn tutustumiskurssin Kimolan seurapirtillä. Kurssia mainostettiin Jaalassa yritysten ilmoitustauluilla ja Facebook-sivuilla.Nyrkkeilykerrat piti Janne Vaara. Osallistujia oli kymmenkunta kertaa kohden. Tarkoitus on jatkaa nyrkkeilyä, kun löydämme naispuolisen ohjaajan, koska monelle tuntui olevan liian iso kynnys tulla uuteen lajiin, kun ohjaaja oli mies. Sopivan ohjaajan löydyttyä, välineet siirretään Kimolan seurapirtille, jossa ne ovat kaikkien käytettävissä.
Kouluviihtyvyys -projekti Elimäen yhtenäiskoululla
Elimäen yhtenäiskoulun oppilaat halusivat tehdä välituntikäyttöön saadusta tilasta viihtyisän ja kotoisan paikan, jossa voi irrottautua hetkeksi suorittamisesta ja rentoutua. Tarkoitusta varten oppilaat hakivat opettajan ja nuoriso-ohjaajan tuella Säpinäsatasia ja hankkivat niiden avulla tilaan sopivat sohvat, jotka palvelevat useaa käyttötarkoitusta.
Idea: Elimäen yhtenäiskoulun oppilaskunnan nuoret hankkivat koulun oppilaiden välitunti- ja tapaamistiloihin uudet sohvat lisäämään tilojen käyttöä ja viihtyvyyttä.
Projektin ajankohta: Elokuussa 2019
Kustannukset: 880 euroa, josta 800 euroa katettiin Säpinäsatasilla ja 80 euroa oppilaskunnan varoilla.
Projektin toteuttajan yhteenveto: Todellinen hyvänmielen projekti, jota oli mukava toteuttaa motivoituneiden nuorten kanssa. Hakemusta tekemässä oli nuoria oppilaskunnasta ja he olivat innokkaita saamaan kokemusta rahoituksen hakemisesta. Oppilaiden mielestä aikuisen tuella tehtynä projektiin oli turvallista ja helppoa ryhtyä. Rahoitusta hakemassa nuorten kanssa oli koulun nuorisotyöntekijä. Hakemus Säpinäsatasista lähetettiin toukokuussa ja myönteinen päätös saatiin kesäkuussa. Varsinainen toteutus lähti käyntiin elokuussa, jolloin suoritettiin vertailua eri huonekaluliikkeiden tarjonnasta ja kuljetuksen järjestämisestä. Sohvat saapuivat koululle syyskuussa ja oppilaiden vastaanotto oli yhtä riemukas kuin olisivat saaneet joululahjoja. Tila on kovassa käytössä välituntitoiminnassa, yksilötapaamisissa ja onpa siellä pidetty valinnaisen ”hyggeily”-oppituntiakin.
Tervetuloa KuLupahkaan -ryhmäytymispäivä lukion 1. luokkalaisille
Kuusankosken lukion opiskelijakunnan hallitus järjesti Säpinäsatasilla ryhmäytymispäivän lukion 1. luokkalaisille. Päivän leikkimieliset kilpailut ja ryhmien toisiinsa tutustuminen toteutettiin Potter-kirjojen hengessä tupien välisenä velhoturnauksena Sami Hyypiä -areenalla.
Idea: Lukion 1. luokkalaisille suunnatun ryhmäytymispäivän toteuttaminen syrjään jäämisen ja koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi
Projektin ajankohta: Syksyllä 2019
Kustannukset: 900 euroa
Projektin toteuttajan yhteenveto: Kuusankosken lukion lyhenne opiskelijoiden suussa on KuLu. Opiskelijat järjestivät ryhmäytymisen ykkösluokkalaisille velhoteemalla “Tervetuloa Kulupahkaan”. Säpinäsatasten avulla tapahtumaan saatiin ryhmäytymistä vahvistavaa toiminnallisuutta ja Säpinäsatasilla vuokrattiin 10 kuplafutispalloa ja juoksubenji, ostettiin KuLupahka-kangasmerkkejä ja makeisia päivän kilpailujen palkinnoiksi sekä tarjottiin opiskelijoille jäätelöt iltapäivän välipalana. Säpinäsatasten avulla tavallisesti parin tunnin mittainen ryhmäytymistilaisuus voitiin toteuttaa koko päivän mittaisena toiminnallisena tapahtumana.
Ihan pihalla -pihapelilainaamo
Jonna Vanhatalo ja Saagan monikulttuuriset nuoret ostivat Säpinäsatasilla erilaisia pihapelejä ja urheiluvälineitä perustaakseen maksuttoman ja kaikille avoimen pihapelilainaamon Monikulttuurikeskus Saagan tiloihin.
Idea: Pihapelilainaamon perustaminen
Projektin ajankohta: Kesällä 2019
Kustannukset: 890 euroa
Projektin toteuttajan yhteenveto: Ostimme Säpinäsatasilla erilaisia pihapelejä ja urheiluvälineitä. Maksuton ja kaikille avoin lainaamo toimii Monikulttuurikeskus Saagan tiloissa. Ihan pihalla – projekti tavoitti suomalaisia, somalialaisia, eritrealaisia, kongolaisia, irakilaisia, syyrialaisia, afgaaneja, englantilaisia, kreikkalaisia, ranskalaisia, turkkilaisia, filippiiniläisiä sekä kiinalaisia nuoria. Monet näistä nuorista solmivat uusia kaverisuhteita kesän aikana erilaisten urheilulajien parissa.
Äänentoistolaitteiden vuokraus koko perheen tapahtumaan
MLL Kuusankosken yhdistys järjesti koko perheelle suunnatun moottoriurheilu- ja liikuntapäivän Tykkimäessä. Säpinäsatasilla mahdollistettiin tapahtuman äänentoisto.
Idea: Moottoriurheilu- ja liikuntapäivän tapahtuman äänentoistolaitteiden vuokraaminen.
Projektin ajankohta: 4.5.2019 Tykkimäen moottoriradalla
Kustannukset: 600 euroa
Projektin toteuttajan yhteenveto: MLL Kuusankosken yhdistyksen nuoret saivat hoitaakseen tapahtuman äänentoiston ja bändit soittamaan tapahtumaan. Nuoret hakivat äänentoistolaitteiden vuokraan ja toiminnan mahdollistamiseen Säpinäsatasia. Itse tapahtumassa lapset ja nuoret pääsivät tutustumaan ja kokeilemaan uusia urheilumuotoja. Tapahtuma oli erittäin onnistunut: Yleisöä paikalle saapui reilusti yli odotusten, lähemmäs 1000 henkeä.
Kuva: Niklas Heino Racing
Tintamareski -työpaja
Elina Kurjen järjestämä tintamareski -työpaja Korian NS-talolla Näkyvä Koria -projektin yhteydessä.
Idea: Lapsille suunnatun Tintamareski -työpajan toteuttaminen.
Projektin ajankohta: 14.-15.7.2019 Korian NS-talolla
Kustannukset: n. 550 euroa maalitusseihin, vanerilevyyn ja puutavaraaan.
Projektin toteuttajan yhteenveto: Työpajaa varten hankittiin maalitusseja, jotka olisivat helppokäyttöisiä monen ikäisille lapsille. Tintamareskin rakennusta varten käytiin ostamassa vanerilevy ja puutavaraa, sekä rakennettiin se. Pohja maalattiin kotona, jonka päälle työpajassa sitten piirrettiin ja maalattiin. Työpaja oli kahtena päivänä, 14.7. ja 15.7. Korian NS-talon pihalla. Työpaja onnistui hyvin ja valmistunut tintamareski lahjoitettiin Lehvätien päiväkotiin Korialle.
Mopopajan kunnostaminen
Keltin Nuoret ry kunnostivat Keltin kylätalon tiloihin mopopajan nuorten ja kyläläisten käyttöön.
Idea: Mopopajan perustaminen ja pajan työkalusarjan hankinta Keltin kylätalon tiloihin
Projektin ajankohta: Syys-talvi 2018 Keltin kylätalolla Kouvolasssa
Kustannukset: 400 euroa mopojen korjaukseen tarkoitettuihin työkaluihin
Projektin toteuttajan yhteenveto: Säpinäsatasilla hankittiin mopopajalle tarpeellinen työkalusarja, joka on kyläläisten ja nuorten mopopajalaisten käytettävissä. Hankkeen aikana tuli raivattua, siivottua ja kunnostettua kylätalon tiloja mopopajan käyttöön, yhteisöllisyys ja porukkahenki kasvoi ja nuorille saatiin mukavaa tekemistä ja paikka, jossa hengailla.
Vietnamilaisen ruokakulttuurin -tapahtuma
Dat Pham, Lam Nguyen ja Trang Nguyen järjestivät vietnamilaista ruokakulttuuria esittelevän, kaikille avoimen ja maksuttoman tapahtuman Kouvolan Marttakulmassa 5.4.2019.
Idea: Esitellä vietnamilaista ruokaa ja kulttuuria suomalaisille keittiötapahtuman muodossa, tutustuen ensin itse suomalaisen ruoan kulttuuriin ja historiaan.
Projektin ajankohta: 5.4.2019 Marttakulman keittiötiloissa Kouvolassa
Kustannukset: 430 euroa, joka katettiin Säpinäsatasilla.
Projektin toteuttajan yhteenveto: Tapahtuma oli hauska ja onnistunut. Tapahtumassa suomalaiset maistelivat vietnamilaisia ruokia ja pääsivät myös osallistumaan ruoan valmistukseen. Osallistujia oli kymmenkunta ja heiltä saatiin tapahtumasta erittäin positiivista palautetta. Jotkut jopa pyysivät enemmän samankaltaisia tapahtumia, joissa he voisivat ostaa ruokaa myös kotiin viemisiksi. Yleisesti tapahtuma oli hyvä mahdollisuus sekä paikallisille että vietnamilaisille opetella muiden maiden kulttuureita ruoanlaittamisen yhteydessä, ruokailla ja jakaa kokemuksia. Ennen kaikkea opettaa paikallisia tekemään joitakin vietnamilaisia ruokia.
Katso projektin esittelyvideo tästä linkistä.
GretaGretaGreta – Riemukas vierailu mielikuvitusmaailmoihin
Idea: Lapsille suunnatun, osallistavan ja toiminnallisen taidenäyttelyn ja siihen liittyvän tapahtuman järjestäminen.
Projektin ajankohta: 26.2.-10.3.2019 Poikilo -galleriassa Kouvolatalolla
Kustannukset: 434 euroa, joka katettiin Säpinäsatasilla
Projektin toteuttajan yhteenveto: GretaGretaGretan lähtökohtana Säpinäsataset -projektina oli se, että lapsille suunnattua kulttuuria ja näyttelyitä nähdään gallerioissa ja museoissa harvemmin. Talvilomaviikolla alkanut näyttely ja tapahtuma tavoittikin n. 140 osallistujaa, joista suurin osa tavoitteiden mukaisesti lapsia ja lapsiperheitä.
Näyttelyn aikana järjestetty ”Mehua ja herkkuja” tapahtuma houkutteli paikalle sellaisiakin, jotka eivät todennäköisesti muutoin olisi näyttelyyn tietään löytäneet. Näyttelyssä oli esillä useita kymmeniä GretaGretaGretan ”valmiita” teoksia, mutta myös runsaasti lapsia osallistavaa, taiteilemaan houkuttelevaa materiaalia.
Näyttelyssä oli piirustuspiste, jossa saattoi piirtää tai täydentää jatkettavia piirustuskuvia, joissa oli valmiiksi hahmoteltuina Greta -hahmojen piirteitä. Lisäksi näyttelyssä oli ”Identiteetti”-teos, jota sai muokata haluamakseen värittämällä ja piirtämällä.
Tapahtumamarkkinoinnin ja -tiedottamisen järjestäjä koki haasteelliseksi, mutta oli silti järjestämäänsä tapahtumaan hyvin tyytyväinen ja koki projektin onnistuneen.
Taidenäyttelyn ja tapahtuman ideoi ja toteutti kouvolalainen Jaakko Tarkka.
Joulupolku Kettumäellä
Sara Saarelan ja Alma Onalin toteuttama toiminnallinen tapahtuma Kettumäen kansanpuistossa Kuusankoskella 25.11.2018.
Idea: Lapsille ja lapsiperheille suunnatun Joulupolku -tapahtuman toteuttaminen: Tupien, kodan ja pihapiirin koristelu sekä askartelu- ja koristelutarvikkeiden hankinta.
Projektin ajankohta: 25.11.2018 klo 11-14 Kettumäen kansanpuistossa Kuusankoskella
Kustannukset: 555 euroa, johon haettiin ja saatiin 500 euroa Säpinäsatasia
Projektin toteuttajien yhteenveto: Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä Kettumäen kansanpuisto ry:n, MLL Kuusankosken yhdistyksen ja Kuusankosken seurakunnan kanssa. Yhdessä tekeminen helpotti tapahtumasta tiedottamista ja järjestelyjä. Pienissä tuvissa järjestettiin erilaista ohjelmaa, kuten sadun kuuntelua, askartelua, kirjeen tekoa joulupukille sekä puuhastelevien tonttujen ihmettelyä. Ulkona oli hevosajelua, seurakunnan enkeleitä ja MLL:n temppurata. Kodassa soi elävä musiikki.
Joulupolku onnistui kaikin puolin loistavasti ja ylitti järjestäjien odotukset: Kävijöitä oli peräti 1000! Tapahtuman suunnitteluun käytettiin reilusti aikaa, mutta se palkittiin lopulta tyytyväisten asiakkaiden muodossa. Joulupolun toteuttamiseen järjestäjät löysivät lähes 30 vapaaehtoista ja heidän työpanoksensa koettiin todella tärkeäksi. Järjestäjille jäi projektista todella hyvä mieli ja jatkoa toivotaan tulevien tapahtumien myötä.
Säpinäsatasten avulla monelle lapsiperheelle saatiin tarjottua iloa mukavan ja toiminnallisen tapahtuman muodossa.
Erkka-Pop – Erityisnuorten musiikkitapahtuma Kouvolassa
Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistyksen nuorten työryhmän toteuttama erityisnuorille ja heidän perheilleen suunnattu musiikkitapahtuma Kouvolan kuntotalolla elokuussa 2018
Idea: Erityisnuorille haluttiin järjestää musiikillinen tapahtuma.Tapahtuman suunnittelu käynnistyi heti, kun KVY:n nuorten työryhmä sai tiedon, että heidän olisi mahdollista hakea rahoitusta tapahtumaan Pohjois-Kymen Kasvun Säpinäsatasten muodossa.
Projektin ajankohta: 4.8.2018 klo 15-18 Kuntotalolla Kouvolassa
Kustannukset: Säpinäsatasia haettiin 1800 euroa, josta tapahtumalle myönnettiin 1000 euroa
Yhteenveto: Tapahtuma oli erittäin onnistunut. Määrällisesti tapahtumassa oli vain 50 kävijää, mutta laadullisesti ja kohderyhmän osalta tavoitteet saavutettiin kirkkaasti: Tapahtumaan saatiin henkilöitä, jotka eivät muuten osallistuisi yleisesti lapsille ja nuorille suunnattuun musiikkitapahtumaan. Mukana oli myös liikuntarajoitteisia henkilöitä pyörätuoleilla. Jo se, että erityisnuoret pääsivät tapahtuman aikana asioimaan tapahtumaan pystytetyllä kioskilla omalla rahalla, sai monet heistä ikionnellisiksi.
Tapahtumassa nähtiin ja kuultiin neljää eri esiintyjää. Säpinäsatasten lisäksi tapahtuman tekemiseen tarvittiin useita talkootyöläisiä.
Tapahtuma antoi niin osallistuneille kuin järjestäjille valtavasti uusia kokemuksia ja oppia!
Festival of colors – Värijuhla Kouvolassa
Wisam Samin ja Sini Inkeroisen toteuttama koko perheen Värijuhla -puistotapahtuma Kouvolan Jaakonpuistossa kesäkuussa 2018
Idea: Koko perheen puistotapahtuman järjestäminen ja kehittäminen Värijuhla -teemalla.
Ajankohta: 30.6.2018 klo 15-20 Kouvolan Jaakonpuistossa
Kustannukset: 1550 euroa, johon haettiin ja saatiin 1300 euroa Säpinäsatasia
Yhteenveto: Värijuhla on koko perheen puistotapahtuma, jossa iloitaan väreistä ja monipuolisesta ohjelmasta. Säpinäsatasten avulla pystyttiin kehittämään tapahtumaa ja sen sisältöä: Jauheväreillä iloitsemisen ja leikkimisen lisäksi tarjolla oli musiikkia, pomppulinnoja, lasten pihaleikkejä, herkkuja ja pikkusuolaista sekä Taikuri-Matiaksen loihtimia upeita ilmapallohahmoja ja jongleerausta. Tapahtuma onnistui, vaikka oikukas ja sateinen sää meinasikin napata osansa tapahtuman kävijämäärästä.
Askartelupaja Suomi100 -tapahtumassa Iitissä
4H -nuorten toteuttama askartelu- ja paperintekopaja Suomi100 -tapahtuman yhteydessä Kausalan Ravilinnassa, Iitissä.
Idea: Kaikille avoimen ja maksuttoman askartelu- ja paperintekopajan järjestäminen Iitissä, jonkun sopivan tapahtuman yhteydessä.
Ajankohta: 26.8.2017 Kausalan Ravilinnassa, Iitissä.
Kustannukset: Pajatoimintaan myönnettiin 300 euroa Säpinäsatasia.
Yhteenveto: Paperimassasta tehtiin itse uusiopaperia, mehupilleistä askarreltiin rannekoruja. Tarjolla oli mehua ja pipareita. Säpinäsatasilla nuoret pääsivät tekemään omia juttujaan ja samalla esittelemään myös yhdistystä toiminnan kautta.
FunSUP Jaalassa
Jaalassa heinäkuussa 2017 kuusankoskelaisen Nanna Rauoksen ja jaalalaisen Tiia Valkeapään toteuttama yleishyödyllinen hanke.
Idea: Kesätöistä paitsi jäänyt 13-vuotias Nanna lähti jalostamaan ideaansa SUP-harrastukseen liittyen yhdessä Tiian kanssa. Tiia oli kuullut nuorille suunnatuista Säpinäsatasista ja otti yhteyttä Pohjois-Kymen Kasvuun. Tiia lähti projektiin Nannan tueksi ja täysikäiseksi jäseneksi FunSUPia toteuttamaan. FunSUP järjesti maksutonta SUP-lautailu opastusta Jaalassa ja lainasi SUP-lautoja veloituksetta sekä paikallisille että kesäasukkaille. Samalla saatiin kesätöiden korvikkeena mielekästä tekemistä Nannalle.
Projektin ajankohta: Kaksi viikkoa heinäkuussa 2017, neljänä päivänä viikossa.
Kustannukset: Hakemuksen perusteella Kasvun nuorisojaosto myönsi 500 euroa Säpinäsatasia SUP-lautojen hankintaan.
Projektin toteuttajien yhteenveto: FunSUPista muodostui nimensä mukainen, hauska ja onnistunut kokemus. SUP-lautailua pääsivät kokeilemaan sekä nuoret että aikuiset, paikalliset ja kesäasukkaatkin. Kuten niin monessa muussakin suomalaisessa kesätapahtumassa, säälläkin oli oma vaikutuksensa. Projektin aikana kerättiin palautetta, jonka avulla voidaan kehittää toimintaa mahdollisesti myös tulevina kesinä. Nannan mielestä oli kiva saada tekemistä kesään. FunSUP tuotti hyvää työkokemusta ja mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. FunSUP-projektin kahden toiminnallisen viikon aikana suppailuun tutustui yli 140 kokeilijaa.
Katso projektin esittelyvideo tästä linkistä.